13.11.2010

Laukkufetissi...?

Minulla on laukkufetissi. Tai niin luulisin. En omista kylläkään paljon laukkuja, enkä yhtään Oikeaa LAUKKUA, jollaisia Tapiolan Stokkan laukkuosaston myyjän mielestä ovat Marc Jacobsit. 

Mutta olen jo pitkään (siis vuosia) kierrellyt katselemassa laukkuja. Melko paljonkin. Enemmän ehkä kuin mitään muita juttuja (yhteensä...). Olen haaveillut täydellisestä laukusta. Olen jopa ajatellut, että se saisi maksaa hieman enemmän kuin ne 50 euron laukut, joita lohdutuksekseni olen ostellut, kun Sitä Oikeaa ei ole löytynyt. En osaa määritellä Sitä Oikeaa Laukkua. En edes tiedä, minkä värinen se olisi. Tiedän vain, että tiedän sen, kun tapaan Sen.

Kävin torstaina Espoossa tekemässä pari asuntokauppaa. Taloudellisesti huomattavasti tuottoisampi reissu kuin maanantainen Helsingissä käynti. Meinasi tosin käydä niin, ettei tämäkään reissu olisi ollut taloudellisesti niin kovin tuottoisa. Odotin asiakasta hetken Tapiolan Stokkalla... En päässyt laukkuosaston ohi ja meinasi tulla kalliiksi se vartin odottaminen. Näitä hipelöin:
Kuvat kopioitu valmistajien Sequoia Paris sekä Longchamp sivuilta. Klikkaamalla kuva suurenee.

Vasemmalla Sequoia Paris Bohême...aivan ihanan pehmeää nahkaa, mutta olisin kaivannut siihen noita metallisia pyöreitä "solkia", mitä kahdessa keskimmäisessä on. Kaksi keskimmäistä Sequoia Paris Handle, joissa ne kaipaamani ihanat "soljet"...mutta näitäpä ei ollut nahkaisina, vaan nämä olivat kaikki kangaslaukkuja. Siinä ei sinänsä ole mitään vikaa, mutta kun minulla on musta samanlaista kangasta oleva laukku (siis sellainen 55 euron lohdutuskappale sekin), ja senpä takia nyt kaipaisin nimenomaan kunnon nahkalaukkua.

Kuvassa oikeassa reunassa Longchampin LM Handbag (Ref. 1258060). Jostain syystä ihastuin tähän, vaikkakin hevoskuviointi ei ehkä ole ominaisuus, mikä ensimmäisenä tulisi mieleeni unelmalaukkuni määritelmäksi. En osaa selittää tätä ihastumista. Niin vain kävi. Onneksi tässä kohtaa asiakkaani soitti ja minun piti poistua äkkiä takavasemmalle. Ilman laukkua. Taas.

4 kommenttia:

  1. Moi!
    Kiitos ihanasta kommentista ja tervetuloa blogimaailmaan!:)

    Toivotan teille ihanaa isänpäivää!!!
    kamomilla

    VastaaPoista
  2. Kiitoksia. Samoin teille ihanaa isänpäivää sinne hieman pidemmälle Saaristoon :)
    -LL-

    VastaaPoista
  3. Kannattaa tsekata Mulberryn jouluale netistä ens kuussa ;)

    VastaaPoista
  4. EEEEeeeeeiiiii! Ethän vinkkaa minulle siitä, sitten kun se alkaa, ethän? ;)
    Lähdemme joulukuussa matkalle, ajattelin myös lentokentällä hieman kurkistella laukkuja... Olen kuullut kahta eri kommenttia siitä, ovatko ne lentokentällä edullisempia kuin maissa. Tulin siihen tulokseen, että saattaa olla merkkiriippuvainen asia. Kokemuksia?

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...